Muistolaatta

muistolaatta

Valmistamme muistolaatat toiveen mukaisesti eri materiaaleista. Hieman alempana tietoa lemmikkien muistolaatoista.

Hautakiveen voidaan nimikaiverruksen sijaan asentaa muistolaatta. Muistolaatat valmistetaan yksilöllisesti laadukkaista materiaaleista kaivertamalla, irtokirjaimin tai lasermerkkaamalla. Käytettävissä on myös kaikki tekstityypit (fontit). Muistolaatta toteutetaan toiveen mukaisessa koossa ja muodoissa, esimerkiksi soutuveneenä tai puuna. Muistolaattaan voidaan myös kaivertaa tai lasermerkata symboli, tai valmistaa erillinen symboli tai koriste.

Muistolaattojen materiaalivaihtoehtoina messinki, ruostumaton teräs (RST), alumiini ja kupari. Kuvien jälkeen lisätietoa materiaaleista ja  viimeistelyvaihtoehdoista.

Lähetämme muistolaatat valintanne mukaan joko kotiin tai lähimpään noutopisteeseen. Myös mahdollisuus noutaa tehtaaltamme Lahdesta. Lahden ja Hollolan alueella muistolaattojen asennuspalvelu.

Muistolaatta lemmikille

Valmistamme lemmikin muistolaatan yksilöllisesti ja toiveen mukaisesti. Muistolaatta on mahdollista toteuttaa esimerkiksi lemmikin hahmona, tai muistolaattaan voidaan valmistaa symboli – esimerkiksi lemmikin hahmo. Myös erillisen koristeen valmistus. Muistolaattaan teksti joko kaiverretaan, lasermerkataan tai kiinnitään teksti irtokirjaimin. Käytettävissä on kaikki tekstityypit (fontit).

Muistolaatat valmistetaan ammattitaidolla laadukkaasta messingistä, ruostumattomasta teräksestä (RST), alumiinista tai kuparista. Kuvien jälkeen lisätietoa muistolaattojen materiaaleista ja viimeistelyvaihtoehdoista.

Lähetämme muistolaatat valintanne mukaan joko kotiin tai lähimpään noutopisteeseen. Myös mahdollisuus noutaa tehtaaltamme Lahdesta.

Muistolaatan lisäkaiverrus

Entisöimme ja teemme muistolaattoihin lisäkaiverruksia. Alkuperäisestä valmistustavasta riippuen tekstit kaiverretaan tai valmistetaan uudet irtokirjaimet. Samalla lisätään mahdolliset uudet tiedot.

Muistolaatan materiaalivaihtoehdot

Muistolaatta messinkiä

Messinkinen muistolaatta on kaunis, klassinen ja kestävä.

Muistolaatta valmistetaan kaivertamalla teksti messinkikilpeen. Teksti voidaan viimeistellä messingin väriseen kilpeen tummaksi patinoimalla, tai patinoida messinkikilpi tummaksi ja kaivertaa teksti merssinginvärisenä. Teksti voi olla myös messinki-irtokirjaimin, ja myös kirjaimet voivat olla joko messinginväriset tai patinoidut. Materiaalin eri vahvuudet antavat vielä lisämahdollisuuksia; kaiverrus voidaan toteuttaa esimerkiksi jättämällä tekstiosuus korkeammaksi ja kaivertaa kilpeä tekstin ympäriltä.

Messinkinen muistolaatta valmistetaan toiveen mukaiseen muotoon ja kokoon. Perinteisen suoran tai ovaalin muodon lisäksi on mahdollista toteuttaa muistolaatta esimerkiksi veneen, puun jne. muotoisena. Messinkiin voidaan kaivertaa myös symboleja, tai valmistaa erillinen symboli.

Hionta ja lakkaus viimeistelee kilven ja myös suojaa sitä sään vaikutuksilta. Halutessa muistolaatta voidaan jättää lakkaamatta, jolloin sään vaikutus tulevat ajan myötä kilvessä näkyviin.

Kiinnitysvaihtoehtoina messingistä valmistetulle muistolaatalle ovat piilokiinnitys tai läpiruuvit. Kiinnitys myös korokeholkein. Kevyemmät pysyvät kiinni myös liimaamalla.

Muistolaatta alumiinia

Alumiinista valmistettu muistolaatta on kestävä ja tyylikäs.

Luonnonvärieloksoitu alumiini on pinnaltaan valmiiksi tyylikäs ja kestävä ilman minkäänlaista käsittelyä. Alumiininen muistolaatta voidaan kuitenkin viimeistellä maalaamalla. Muistolaattaan voidaan myös aukileikata symboli, nimi ja kuva. Jos muistolaatta kiinnitetään hautakiveen korokeholein, jää aukileikkaus kauniisti irti kiven pinnasta. Muistolaatan teksti voidaan myös lasermerkata. Lasermerkkaus mahdollistaa symbolien merkkauksen muistokilpeen. Materiaalin eri vahvuudet antavat myös lisämahdollisuuksia; kaiverrus voidaan toteuttaa esimerkiksi jättämällä tekstiosuus korkeammaksi ja kaivertaa kilpeä tekstin ympäriltä.

Alumiininen muistolaatta voidaan valmistaa eri muotoon muotoon ja kokoon. Perinteisen suoran tai ovaalin muodon lisäksi on mahdollista toteuttaa muistolaatta esimerkiksi luonnonaiheisena tai jonkin esineen muotoon. Myös alumiinista voidaan kaivertaa erillisiä symboleja.

Kiinnitysvaihtoehtoina alumiinista valmistetulle muistolaatalle ovat piilokiinnitys tai läpiruuvit, sekä liimaus.

Muistolaatta ruostumatonta terästä

Ruostumattomasta teräksestä valmistettu muistolaatta on ajaton ja kestävä.

Teräksestä (RST) valmistetun muistolaattaan teksti joko kaiverretaan tai lasermerkataan. Kaiverrus maalataan haluttuun sävyyn ja pinta hiotaan, jotta teräksen tyylikäs pintakiilto saadaan esiin. Muistolaattaan voidaan myös merkitä esimerkiksi symboli joko kaivertamalla tai lasermerkkaamalla.

Myös teräksinen muistolaatta voidaan valmistaa esimerkiksi luonnonaiheisena tai esineen muotoon.

Kiinnitysvaihtoehtoina ruostumattomasta teräksestä valmistetulle muistolaatalle ovat piilokiinnitys, läpiruuvit tai liimaus. Kiinnitys myös korokeholkein.

Muistolaatta messinkiä. Teksti ja kuva kaiverrettu ja maalattu, viimeistelynä lakkaus. Muistolaatan materiaali 5mm. messinki.
Muistolaatta messinkiä. Teksti ja kuva kaiverrettu, kaiverrus maalattu. Viimeistelynä lakkaus. Kiinnitys hautakiveen läpiruuveilla, piilotapeilla tai myös liimaamalla.
Miten voimme auttaa?